Lapsikeskeinen kasvatus

Vanhemmilla on juridisesti kasvatusvastuu lapsistaan. "Hyvän kasvattajan" määrittely on vaikeaa, ja siksi on syytä pohtia, mitä tarkoitetaan esimerkiksi kehityksellä, kasvulla, kasvatuksella, kasvatustyylillä ja kuka tai mikä on kasvattaja. Kasvatusvastuusta ja kasvatustyyleistä puhutaan tässä kirjassa toisaalla. Meistä jokainen on kasvatuksen asiantuntija, sillä jokaista meistä on kasvatettu enemmän tai vähemmän tietoisesti; toisin sanoen olemme jokainen olleet aikanamme kasvatuksen kohteena. 

Kasvatus

Kasvatuksella voidaan tarkoittaa kaikkia niitä välillisiä ja välittömiä toimia ja tekijöitä, joilla pyritään vaikuttamaan ja jotka vaikuttavat kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässä eli hallita todellisuutta. Siihen liittyy päämäärätietoista ja tavoitteellista toimintaa. Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määrittyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, normien, moraalikäsitysten ja ihmiskäsityksen pohjalta. Vaihtelua on siinä, kuinka tarkoituksellisesti ja tietoisesti tai tahattomasti niitä toteutetaan. Tietoista kasvatus on silloin kun kasvattajalla on jokin kasvatustavoite, johon hän pyrkii. Tahattomassa kasvatuksessa tiedostamaton välitön ympäristö ja tiedostamaton toiminta määräävät tavoitteet ja päämäärän. Kasvatus on myös sosiaalisaatioprosessi, jossa yksilö kasvaa yhteisön jäseneksi, mutta myös samalla yhteiskunnan jäseneksi oikeuksineen, vastuineen ja velvollisuuksineen.

Kasvatus on aina vuorovaikutuksellista toimintaa, jossa nykynäkemyksen mukaan niin kasvattaja kuin kasvatettavakin vaikuttavat toisiinsa. Kasvatus on elävässä elämässä tapahtuva paljolti lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutusprosessi. Sitä, miten aikuinen kasvattaja kohtaa lapsen, voidaan lähestyä analysoimalla erilaisia roolimalleja, joita aikuinen omaksuu oman kasvatus- ja lapsinäkemyksensä perusteella ja joiden mukaisesti hän toimii. 

Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan kouluikäisten kasvatusta. Päivähoitokasvatukseen kuuluu lapsen tietoinen ohjaaminen ja opettaminen. Siihen sisältyy lasten keskinäinen sekä aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutu. Vaikka varhaiskasvatus antaa tilaa ensisijaisesti lapselle ja lapsen kehittymiselle ja pyrkii edistämään lapsen aloitteellisuutta ja itsenäisyyttä, vastuu kasvatuksesta ja sen käytännön ratkaisuista on aikuisella, kasvattajalla. Aikuisen tulee tiedostaa kasvatuksen päämäärät ja tukea tavoitteiden suuntaisesti lapsen kasvua itsenäisenä ihmisenä. 



Kasvattaja

Lapsen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö on perinteisesti määritelty kasvattajaksi. Vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan. Oikeutus lapsen kasvattamiseen mielletään aseman perusteella ja moniin ammatteihin tai tehtäviin liittyväksi. Aiemmin "suurperheiden" aikaan myös isovanhemmilla oli merkittävä välitön kasvattajan rooli, mutta nykyään sen toteutumiseen vaikutti paljolti se, miten eri sukupolvia edustavat perheet ovat tekemisissä toistensa kanssa. Kasvatukseen vaikuttavat myös se ympäristö ja ne olot, joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu, kuten mm. kodin maantieteellinen sijainti, asuinympäristö ja olosuhteet, yhteiskunnan taloudellinen tilanne, perheen vuorovaikutustilanne ja viime kädessä yksilön oma fyysis-psyykkinen tila. Kasvattajan määrittely on sitä moniulotteisempaa, mitä selkeämmin hyväksymme ajatuksen, että kasvatus voi olla tahatonta, että se voi jatkua koko ihmisiän ja että se on pikemminkin kasvamaan saattamista, jossa myös kasvatettavalla on aktiivinen rooli. 

Kasvatuksen toteuttaja voi olla joko formaalinen (virallinen) tai informaalinen (epävirallinen). Formaalisella tarkoitetaan tavallisimmin sitä yhteiskunnan järjestelmää; joka toteuttaa kasvatus- ja opetustehtävää. Informaalisella kasvatuksella tarkoitetaan lähinnä koulutusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaa kasvatusta. Tähän ei useinkaan liity virallisesti määriteltyjä kirjattuja opetussuunnitelmia tai -tavoitteita. 

Voidaan puhua myös julkisesta kasvatuksesta ja yksityisestä kasvatuksesta. Kasvattajaa määriteltäessä ei tämän ominaisuuksiksi kuitenkaan riitä pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluminen. Kasvatettavan kannalta oleellista on, että toimiiko hän kasvattajan tavoin. Välttämättömiä ominaisuuksia ovat kasvatustahdon lisäksi kasvatustieto ja kasvatustaito. Kasvatukseen kuuluu myös kasvatussuhde. Tämä syntyy vähitellen ja vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Molemminpuolinen toisen kunnioittaminen ja luottamus kuuluvat hyvään kasvatussuhteeseen. Monesti ammattikasvattajat tai vanhemmat peräävät hyvän kasvattajan ominaisuuksia. Ominaisuudet tieto, taito ja tahto - eivät kuitenkaan yksin riitä, sillä kasvattajan asema on hankittava ja ansaittava jokaisen kasvatettavan kanssa erikseen. 

Kasvatustietoisuus

Kasvatustietoisuutta on totuttu pitämään ammattikasvattajan tunnusmerkkinä. Kasvattajana toimiminen perustuu tällöin tietoisiin kasvatustekoihin. Tiedostamaton kasvatusteko taas perustuu kasvattajan omaan arkitietoon. Jokaisella kasvattajalla on sisäistettynä omasta lapsuudestaan omien vanhempiensa ja muiden kasvattajien (esim. ystäväperheiden, käytännön opiskelun ohjaajan) antama malli kasvattajana olosta. Tähän malliin liittyy ikään kuin "sisäänrakennettuna" myös senhetkinen yhteiskunnallinen arvomaailma. Ilman tietoista kasvatuksellisten arvojen ja mallien tarkastelua jokainen kasvattaja toistaa omassa kasvatustoiminnassaan näitä lapsuudesta sisäistettyjä kasvatustekoja. Opiskelijalle omien "perittyjen" kasvatuskäytäntöjen arviointi ja analysointi voi olla tuskallinen mutta välttämätön ja antoisa prosessi. 



Kasvatustietoisuus tulee esille mm. kasvattajan kasvatusteoissa ja -toiminnassa ja tietysti myös puheessa. Olennaisella sijalla kasvatustietoisuuden kehittymisessä on kasvattajan oman toiminnan erittely, perustelu ja arviointi, jonka avulla ylletään arkitietoa syvällisempään prosessointiin. Kasvatustietoisuuden kehittymisessä on eri vaiheita ja alueita. Myös se on jatkuvasti kehittyvä ja etenevä prosessi, jossa kasvattaja voi ja jossa hänen tulee pyrkiä jatkuvasti kasvamaan. 

Lapsikeskeisyys 

Lapsikeskeinen kasvatusajattelu pohjaa lapsen yksilöllisyyden kunnioittamiseen ja yksilöiden välisen tasa-arvon ihanteeseen. Lapsikeskeisellä eli lapsesta käsin lähtevällä pedagogiikalla on vuosisataiset perinteet. Jean Jacques Rousseauta pidetään ensimmäisenä lapsikeskeisiä kasvatusnäkemyksiä esittäneenä kasvatusfilosofina. Varsinaisesti lapsikeskeinen pedagogiikka valtasi alaa kasvatuskirjallisuudessa 1900-luvun ensi vuosikymmeninä. 1900-lukua onkin nimitetty "lapsen vuosisadaksi" Ellen Keyn teoksen mukaisesti. 1900- luvun alkuvuosikymmeninä koululaitoksen kehittämis- ja kokeilutoiminnassa oli myös nähtävissä lapsikeskeisen teorian soveltamista. Kiinnostus lapsikeskeisiin työtapoihin on kasvanut Suomessa 1980-luvulla. 
Jo vastasyntyneellä lapsella on paljon ominaisuuksia. Vauva ei ole "tabula rasa" (tyhjä taulu), kuten niin on joskus väitetty. Jokainen lapsi on erilainen yksilö, hänet koetaan arvokkaaksi ja hyväksytään sellaisena kuin hän on. Lasta ei soviteta ennalta määriteltyyn muottiin, vaan kasvattaja kunnioittaa lasta yksilönä ja ottaa toiminnassaan huomioon kunkin lapsen erilaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Lapsi koetaan toiminnan subjektiksi, aktiiviseksi, uteliaaksi, ihmetteleväksi ja oman toimintansa kehittelijäksi. 



Lapsikeskeisyyttä painottava kasvattaja haluaa olla lapsen kehityksen tukija ja monipuolisen toiminnan turvaaja. Hän kunnioittaa lapsen omia valintoja. Hän ei kuitenkaan jättäydy syrjään ja oleta, että lapsi tietää ja osaa kaiken ja että tämä ei tarvitse aikuista muuhun kuin turvaamaan perustarpeensa. Kasvattaja havainnoi lasta yksilönä ja ryhmässä, hän pitää lasta vuorovaikutuksessa tasa-arvoisena kuitenkaan luopumatta aikuisen vastuustaan. Kasvattaja turvaa lapsille mahdollisuuden vuorovaikutukseen myös toisten lasten kanssa. Käytännössä lapsikeskeinen toiminta on vaikeaa, koska näkökulmamme on ollut aikuiskeskeinen.

Lähde// Lapsen aika. WSOY